0 Matkakorini Yhteensä 0,00 € Lähetä varaus >
  • Matkakorissa ei tuotteita.

Hiihtoviikko Saariselällä

Hiihtoviikko Saariselällä

Muotkan Maja  on pitkään ja perinteikkäästi palvellut hiihtäjiä. Retkeilyhotelli sijaitsee Saariselän Kakslauttasessa Kiilopäälle johtavan tien läheisyydessä, aivan UKK-puiston kupeessa. Se on ihanteellinen paikka itsenäiseen hiihtoretkeilyyn tuntureilla, koska ladut Saariselän tuntureille lähtevät suoraan pihasta. Hoidettuja latuja on alueella 200km.

Urho Kekkosen Kansallispuisto  (=UKK-puisto) on perustettu vuonna 1983 ja käsittää 2 550 neliökilometriä. Se on yksi Suomen suurimmista suojelualueista ja nimetty presidentti Urho Kaleva Kekkosen mukaan.

Hiihtoretket  ovat parhaimmillaan Saariselän ympäristössä maalis-huhtikuussa, kun päivälämpötilat ovat jo nousseet -10 ja +5 asteen välille, päivät pitenevät ja lumi kimmeltää usein auringossa. Kevätpäiväntasauksen aikoihin (21.3.2015) esiintyy paljon revontulia. Muotkalla sinulla on aitiopaikka niden katseluun.

Hotellin sauna on vieraiden käytössä joka päivä. Joenvarressa onlisäksi savusauna, jonka voi erillismaksusta varata ryhmien käyttöön. Joessa on avantouintipaikka.

Uutta! Muotkan pihalle on noussut pienten, kahdelle henkilölle sopivien revontulikuplien lisäksi suurempia revontulimökkejä, joissa juokseva vesi ja oma sauna. Näihin mahtuu perhekin revontulia ihailemaan.

 

HIIHTOVIIKKO SAARISELKÄ

Majoitus:  7 yötä 2hh huoneissa Muotkan maja -hotellissa (Huom. hotellissa myös huoneistoja perheille)

Ateriat:  puolihoito

Ohjelma:  itsenäisiä hiihtoretkiä

Suksivuokra: sisältyy 3 päiväksi

Kuljetukset:  lentokenttäkuljetukset Ivalossa (40min) kuuluvat hintaan

HUOM.! Voit varata myös lisäaktiviteetteja kuten moottorikelkkailua tuntureilla (4h) 150€/hlö, huskys safari (3h) 175€ tai lumikenkäretken (3h) 85€/hlö!

 

Sijainti: Saariselkä
Lentokenttä: Ivalo 
Railway station: Rovaniemi

Kategoria Lomat
Sijainti Lappi
Hinta 832€/hlö (4)
Hinta lapset 534€/hlö (4)
Ryhmäkoko minimi 1
Ryhmäkoko maksimi 20
Kuukausi Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Marraskuu
Joulukuu
Ajoitus (jos tekstisisältö) valittavissa
Kesto 7 vrk
Ateriat Puolihoito:aamiainen+illallinen
Majoitus hotelli, 2hh huone
Palveluntuottaja Erähotelli Nellim Oy Ltd
Skafuuri Oy (=Skafur-Tour) matkanjärjestäjä
VARAA NYT! Valitse päivämäärä (vihreä=saatavana, punainen=ei saatavana) ja henkilömäärä.
Lähtöpäivä
<<
Toukokuu 2017
i
>>
Vk.
18
19
20
21
22
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
RYHMÄKOKO:
Osallistujamäärä aikuiset
Osallistujamäärä lapset 2-11 v
Sylilapset <2 v
YHTEENSÄ: 1
Valitse osallistujien määrä
Osallistujamäärä aikuiset
Osallistujamäärä lapset 2-11 v
Sylilapset <2 v
    YHTEENSÄ 1

LEMMIKKI:
Lemmikki
ERIKOISRUOKAVALIO:
Aikuista
Lasta
Sylilasta <2v
YHTEENSÄ: 0
Merkitse erityisruokavaliota noudattavien määrä
Aikuista
kasvis:
gluteiiniton:
laktoositon:
Muu, mikä?
Lasta
kasvis:
gluteiiniton:
laktoositon:
Muu, mikä?
Sylilasta <2v
    YHTEENSÄ 0

HARRASTUNEISUUSTASO:
Valitse ryhmän keskimääräinen osaamistaso
aloittelija
keskiverto
kokenut
KULJETUKSET SUOMESSA:
Tarvitsetteko kuljetuksia Suomessa?
kyllä, tarvitsemme kuljetuksen
ei, meillä on auto
LISÄTIEDOT JA -TOIVEET:
Lisätiedot ja -toiveet

AKtiviteetti (ensin Kaikki)

  Kaikki (212)   Joulu (3)   design (6)   golf (3)   hiihto ja luistelu (23)   historia (13)   husky (10)   jooga (3)   juhlinta (13)   kalastus (18)   kiipeily (3)   kuntoilu (2)   kylpylä (10)   käsityöt (3)   leirintä (5)   lumikenkäily (7)   luonto (66)   marjanpoiminta (2)   melonta (17)   moottoriurheilu (7)   musiikki (7)   mökki (2)   ohjattu liikunta (9)   perheloma (7)   purjehdus (2)   pyöräily (9)   rantalentopallo (2)   revontulet (22)   ruokakulttuuri (22)   ruskaretki (9)   sauna (19)   seikkailu (28)   sirkus & teatteri (1)   sisäpelit (7)   taide (6)   tennis (1)   uinti (8)   vaellus (18)   valokuvaus (3)   veneily (17)   vesiurheilu (11)   viini (2)   villieläinten katselu (7)   wellness (5)

Kuukausi

  Kaikki (212)   Tammikuu (54)   Helmikuu (58)   Maaliskuu (68)   Huhtikuu (62)   Toukokuu (86)   Kesäkuu (104)   Heinäkuu (101)   Elokuu (108)   Syyskuu (104)   Lokakuu (62)   Marraskuu (45)   Joulukuu (50)

Sijainti

  Kaikki (212)   Helsingin alue (45)   Meri (19)   Järvi (20)   Forest (31)   Lappi (44)

Ryhmäkoko min.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.