0 Matkakorini Yhteensä 0,00 € Lähetä varaus >
  • Matkakorissa ei tuotteita.

Kansallispuistokierros Lappi: Korouoman kanjoni

Kansallispuistokierros Lappi: Korouoman kanjoni

​Kansallispuistokierros on autoloma Suomessa. Skafur-Tour on tehnyt​ lomasuunnittelun sinulle helpoksi. Valitset vain valmiista 1,2 tai 3 päivän aktiivilomapaketeista sopivat ja siirrät nämä "rakennuspaikat" matkakoriin. Voit valita kolmesta reitistä: Järvet, Lappi ja myöhemmin myös Saaristo. Voimme varata sinulle myös Sixt vuokra-auton (jopa 9 henkilölle). Matkustatko koiran kanssa? Kysy lemmikkiystävällisiä autoja.

Korouman rotkolaakso  sijaitsee Etelä-Lapissa Perä-Pohjolan ja Koillismaan rajoilla. Alue on maastomuodoiltaan ja maisemaltaan ainutlaatuisen jylhä. Luonto vaihtelee jylhistä kalliojyrkänteistä Korojoen varrella sijaitseviin reheviin lehtoihin ja tulvaniittyihin. Alueen läpäi kulkee vaellusreitti, jonka Saukkovaarasta Lapiosalmeen kulkeva osuus on 20km.

Lapiosalmi  on entinen kirkon leirikeskus, joka nykyisin on yksityisomistuksessa ja kehittymässä todelliseksi erämatkailukeskukseksi. Sauna ja osa majoitustiloista on täydellisesti remontoitu ja isäntänä palvelee loistava, kansainvälisen tason kokki, joka vaatimattomassa eräravintolassaan tarjoilee gourmet-ruokia. Tutustumisen arvoinen paikka. Sauna ja herkullinen ruoka ovat loistava palkkio päivän vaelluksesta!

Osallistuaksesi tälle vaellukselle sinun ei tarvitse olla kokenut vaelluskonkari. Riittää, että olet varma, että pystyt kävelemään 20km yhden päivän aikana ja sinulla on hyvät, säänmukaiset retkeilyvaatteet ja -kengät.

 

SAUKKOVAARA-LAPIOSALMI VAELLUSLOMA

Majoitus: mökki

Ateriat: ohjelman mukaiset ateriat

Opastus: sisältyy

Kuljetukset: kuljetus vaelluksen lähtöpaikalle sisältyy

Ohjelma (aikataulu ryhmän mukaan):

Saapumispäivä

  • Illallinen (lohi)

Vaelluspäivä

  • aamiainen
  • kuljetus Saukkovaaraan 
  • retkieväät
  • opastettu vaellus
  • rantasauna
  • illallinen (poro)

Lähtöpäivä

  • aamiainen
  • vene/kanootti/vaijeriliuku (voi käyttää myös tulopäivänä)
  • retkeilyä matkailukeskuksen ympäristössä (Erakko-Eemelin mökki, retkeilypolut) 
  • lounas

Paketin voi ostaa myös ilman opastusta ja vaikka yöpyä matkalla (oma teltta tai vuokrattu eräkämppä). Tässä tapauksessa opastuksen hinta 287,50€ vähennetään loppusummasta.

SIJAINTI: Posio
Lentokenttä: Kuusamo tai Rovaniemi
Rautatieasema: Rovaniemi
Suosittelemme oman tai vuokra-auton käyttöä. Sixt-autot voi vuokrata Skafur-Tourilta!

Kategoria Lomapaketit ja räätälöidyt lomat
Sijainti Lappi
Hinta 366€/hlö (10)
Ryhmäkoko minimi 4
Ryhmäkoko maksimi 10
Kuukausi Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Ajoitus (jos tekstisisältö) valittavissa
Kesto 2 vrk
Ateriat Täyshoito
Majoitus 2hh huoneissa erillismökissä
Palveluntuottaja Eräsaukko Oy
Skafuuri Oy (=Skafur-Tour) matkanjärjestäjä
VARAA NYT! Valitse päivämäärä (vihreä=saatavana, punainen=ei saatavana) ja henkilömäärä.
Lähtöpäivä
<<
Kesäkuu 2017
i
>>
Vk.
22
23
24
25
26
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
RYHMÄKOKO:
Osallistujamäärä aikuiset
Osallistujamäärä lapset 2-11 v
Sylilapset <2 v
YHTEENSÄ: 4
Valitse osallistujien määrä
Osallistujamäärä aikuiset
Osallistujamäärä lapset 2-11 v
Sylilapset <2 v
    YHTEENSÄ 4

LEMMIKKI:
Lemmikki
ERIKOISRUOKAVALIO:
Aikuista
Lasta
Sylilasta <2v
YHTEENSÄ: 0
Merkitse erityisruokavaliota noudattavien määrä
Aikuista
kasvis:
gluteiiniton:
laktoositon:
Muu, mikä?
Lasta
kasvis:
gluteiiniton:
laktoositon:
Muu, mikä?
Sylilasta <2v
    YHTEENSÄ 0

HARRASTUNEISUUSTASO:
Valitse ryhmän keskimääräinen osaamistaso
aloittelija
keskiverto
kokenut
KULJETUKSET SUOMESSA:
Tarvitsetteko kuljetuksia Suomessa?
kyllä, tarvitsemme kuljetuksen
ei, meillä on auto
LISÄTIEDOT JA -TOIVEET:
Lisätiedot ja -toiveet

Aktiviteetti (ensin Kaikki)

  Kaikki (214)   Golf (3)   Hiihto (23)   Historia & Kulttuuri (23)   Husky & Porosafarit (11)   Joulu (3)   Juhannus (1)   Kalastus (22)   Kansallispuistot (14)   Kylpylä & Hyvinvointi (15)   Mökki (32)   Perheloma (16)   Pyöräily (9)   Revontulet (22)   Risteilyt & Purjehdus (17)   Ruokakulttuuri (25)   Sauna (39)   Seikkailu (37)   Sisäaktiviteetit (14)   Taide & Design (11)   Talviaktiviteetit (29)   Vaellus & Lumikenkäily (26)   Vesiurheilu (22)   Villieläimet & Erämaa (9)

Kuukausi

  Kaikki (214)   Tammikuu (54)   Helmikuu (58)   Maaliskuu (67)   Huhtikuu (61)   Toukokuu (91)   Kesäkuu (109)   Heinäkuu (104)   Elokuu (111)   Syyskuu (109)   Lokakuu (61)   Marraskuu (43)   Joulukuu (50)

Sijainti

  Kaikki (214)   Helsingin alue (45)   Meri (17)   Järvi (26)   Forest (31)   Lappi (44)

Ryhmäkoko min.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.