0 Matkakorini Yhteensä 0,00 € Lähetä varaus >
  • Matkakorissa ei tuotteita.

Taidetyöpajapäivä Hämeenlinnassa: grafiikkaa ja lasinpuhallusta

Taidetyöpajapäivä Hämeenlinnassa: grafiikkaa ja lasinpuhallusta

Luova päiväsi alkaa junamatkalla Hämeenlinnaan. Aamu on omistettu grafiikan teolle. Luot oman grafiikanlehden käyttämällä helppoa monotypia-tekniikkaa. Lounaan jälkeen seuraa perehdytys lasinpuhalluksen saloihin. Puhallat itse uniikin lasiteoksen itse valitsemassasi värissä.

Hämeenlinna  on Vanajaveden rannalla sijaitseva vanha, kaunis kaupunki, jossa kaikki on lähellä. Taidepajapäivän aikana siirrytte jalkaisin paikasta toiseen ja saatte näin hieman raitista ilmaa työpajojen välillä. Kävellessä oppaanne kertoo teille kotikaupungistaan. Näette siltaa ylittäessänne myös Hämeen linnan, jonka ympärille kaupunki vähitellen kasvoi.

1. työpaja: grafiikkapaja

Paperihuone  on kahdeksan hämeenlinnalaisen taidegraafikon yhteinen galleria ja työhuone, jossa pääset kokeilemaan yksinkertaista monotypia-tekniikkaa ja tekemään omin käsin grafiikanlehden. Kuva tehdään lisäämällä väriä alumiinilaatalle. Työssä käytetään vesiliukoisia painovärejä, jotka kuivuvat noepasti ja saat vedoksen samantien mukaasi. 

Vierailukohde: taidelainaamo ja galleria (ti-la)

Galleria Kone  on Verkatehtaalla ja esittelee uutta kotimaista nykytaidetta. Näyttelytilana se on suosittu, olihan se esimerkiksi Kiasman ARS'11 -näyttelyn satelliittinäyttelykohde. Tiloissa toimii myös taidelainaamo, joka avaa kattavan katsauksen Hämeen alueella työskenteleiven taiteilijoiden tuotantoon, sillä esillä on yli 400 teosta (grafiikkaa, valokuvaa, veistoksia ja maalauksia). Sunnuntaisin tämän korvaa vierailu Hämeenlinnan Taidemuseossa.

2. työpaja: lasinpuhallus

Soda Shop  on kahden hämeenlinnalaisen lasitaiteilijan, Marjut Nummisen ja Aino Vilppaan työtila ja myymälä. Valoisa ja värikylläinen tila taitavine ja valloittavine lasinpuhaltajineen toimii vanhassa Tsaari Aleksanteri II:n 1800-luvulla rakennuttamassa Makasiinissa. Aloitatte tutustumalla lasinpuhaltamisen saloihin ja pääsete puhaltamaan myös itse lasipallot, jotka sopivat pöytäkoristeeksi, puutarhaan tai led-valojen kera vaikkapa valaisimiksi. Katso myös erilliset 4h lasinpuhalluspajat, joissa puhalletaan oma maljakko. Myymällässä esillä Marjutin ja Ainon tuotantoa lasihelmistä taide-esineisiin.

Ruokailu   on järjestetty Soda Shoppiin yli 5 henkilön ryhmille. Tätä pienemmille ryhmille ruokailu joko Linnan pyöräverstaan persoonallisessa kahvilassa, ravintola Popinossa tai Piparkakkutalossa vierailupäivästä riippuen.

Menu/SodaShop:

Lasistudion Lohikeitto perinnereseptin mukaan (vegeversio Hämäläinen kasvissosekeitto punajuurijogurtilla) tuoreen ruisleivän kera. Lounas päätetään kahvilla ja suklaalla.
 

TAIDEPAJAPÄIVÄ HÄMEENLINNASSA: GRAFIIKKAA JA LASINPUHALLUSTA

Ruokailut: lounas

Kuljetus: junaliput Helsingistä edestakaisin

Opastus: paikallisopas ryhmille yli 8 hlöä klo 9-13 (voi jättää pois, mikäli tunnette kaupungin tai teillä on auto/t)

Opetus: monotypia-grafiikan teko ja lasinpuhallus

Muu ohjelma: lyhyt vierailu Galleria Koneessa (ti-la)

Ohjelma:

  • 8.06   Lähtö Helsingistä
  • 09:09 Juna saapuu HML:n asemalle: opas vastassa. Kävely joogahuone Kajoon
  • 09:30 Tervetuloa grafiikkatyöpajaan (ryhmät, joissa 8 henkilöä tai enemmän jaetaan kahteen osaan ja toiset käyvät oppaan kanssa kaupunkikävelyllä sillä aikaa, kun toiset työstävät grafiikanlehtiään)
  • 12:00 Kävely sillan yli Galleria Koneeseen (ei su ja ma)
  • 12:15 Näyttelyopastus Galleria Koneessa ja taidelainaamoon tutustuminen
  • 12:45 Kävely Soda Shopiin 
  • 13:00 Lounas
  • 14:00 Lasinpuhallus -workshop
  • 15:30 Kävely rautatieasemalle
  • 15:49 Juna Helsinkiin lähtee (seuraava juna 16.49)
  • 16.52 Paluu Helsinkiin (seuraava juna 17.52)

Huomaa, että lasiesineet tarvitsevat aikaa kuivumiseen ja ne postitetaan työpajojen jälkeen postin normaalitaksoin. Kotimaan postitukset 10€/esine, ulkomaille erillisen hinnaston mukaan asiakkaan kotimaasta riippuen.

Kategoria Aktiviteetit ja päiväretket
Etusivu
Sijainti Helsingin alue
Hinta 12=150€/hlö,9=160€/hlö,6=180€/hlö,1=480€/person
Ryhmäkoko minimi 1
Ryhmäkoko maksimi 24
Kuukausi Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
Ajoitus (jos tekstisisältö) tilauksesta
Kesto 6-9 h
Ateriat Lounas
Majoitus erillistilauksesta
Palveluntuottaja Skafur-Tour
Skafuuri Oy (=Skafur-Tour) matkanjärjestäjä
VARAA NYT! Valitse päivämäärä (vihreä=saatavana, punainen=ei saatavana) ja henkilömäärä.
Lähtöpäivä
<<
Heinäkuu 2017
i
>>
Vk.
26
27
28
29
30
31
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
RYHMÄKOKO:
Osallistujamäärä aikuiset
Osallistujamäärä lapset 2-11 v
Sylilapset <2 v
YHTEENSÄ: 1
Valitse osallistujien määrä
Osallistujamäärä aikuiset
Osallistujamäärä lapset 2-11 v
Sylilapset <2 v
    YHTEENSÄ 1

LEMMIKKI:
Lemmikki
ERIKOISRUOKAVALIO:
Aikuista
Lasta
Sylilasta <2v
YHTEENSÄ: 0
Merkitse erityisruokavaliota noudattavien määrä
Aikuista
kasvis:
gluteiiniton:
laktoositon:
Muu, mikä?
Lasta
kasvis:
gluteiiniton:
laktoositon:
Muu, mikä?
Sylilasta <2v
    YHTEENSÄ 0

HARRASTUNEISUUSTASO:
Valitse ryhmän keskimääräinen osaamistaso
aloittelija
keskiverto
kokenut
KULJETUKSET SUOMESSA:
Tarvitsetteko kuljetuksia Suomessa?
kyllä, tarvitsemme kuljetuksen
ei, meillä on auto
LISÄTIEDOT JA -TOIVEET:
Lisätiedot ja -toiveet

Aktiviteetti (ensin Kaikki)

  Kaikki (216)   Golf (3)   Hiihto (22)   Historia & Kulttuuri (22)   Husky & Porosafarit (11)   Joulu (2)   Juhannus (1)   Kalastus (22)   Kansallispuistot (15)   Kylpylä & Hyvinvointi (14)   Mökki (32)   Perheloma (17)   Pyöräily (9)   Revontulet (21)   Risteilyt & Purjehdus (18)   Ruokakulttuuri (26)   Sauna (40)   Seikkailu (39)   Sisäaktiviteetit (13)   Taide & Design (11)   Talviaktiviteetit (30)   Vaellus & Lumikenkäily (28)   Vesiurheilu (23)   Villieläimet & Erämaa (9)

Kuukausi

  Kaikki (216)   Tammikuu (53)   Helmikuu (58)   Maaliskuu (66)   Huhtikuu (59)   Toukokuu (90)   Kesäkuu (108)   Heinäkuu (104)   Elokuu (110)   Syyskuu (110)   Lokakuu (60)   Marraskuu (42)   Joulukuu (49)

Sijainti

  Kaikki (216)   Helsingin alue (45)   Meri (17)   Järvi (26)   Forest (34)   Lappi (43)

Ryhmäkoko min.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.