Siirry sisältöön
Alkaen 115,00 € / vrk
Valitse päivämäärä nähdäksesi tarkan hinnoittelun.

Tuoteoptiot

Kauppias

Verlan Mökit / Repovalkea Oyinfo@verlanmokit.fiKatso Meistä/yhteydenototY-tunnus:2363958-7Kauppiaan ehdot

Valkeala Bostad 13 on saanut kutsumanimensä Pukkilan perheestä. Aina 1920-luvulta vuoteen 1945 taloa siis asuttivat Lydia (os. Lippu) ja ainakin eltarina ja rasvaajana työskennellyt Daniel ’Viiksi-Tane’ Pukkila lapsineen. Pukkilan perhe asui yksin mökissä. "Kun Pukkilan likat paisto perunoi siivus sellasiks ohkasiks (sipsejä), ja hellan päällä ne paisto ja pan taskuun ja ku ne liikku aina, ne söi niitä ja anto muillekin" ammenti eräs verlalainen muistinsa sopukoistaan. Pihamaalla oli Pukkiloiden aikaan kasvimaa ja perunamaa, sodan aikaan istutettiin myös kessua. Rannassa oli isolla kivellä viippalauta, josta hypittiin uimaan, pieni leikkimökki ja sika, kanoja ja kukko.

1940-luvulla talon päätyyn tehtiin toinen ovi, kun Pekkalinit muuttivat isoon huoneeseen. Samainen ’iso huone’ oli aikaisemmin kylmänä ja siellä harjoitteli Capella-niminen bändi. Kukkolan aikaan 1950-luvulla tuossa talon tehtaan puoleisessa päädyssä oli maalarin verstas. Mökki on mahdollisesti alunperin maalari Nestor Kukkolan omistama ja rakentama. Mökki on merkitty myös 1920-luvun karttaan maalari Nestor Kukkolan talona. Nestorin poika Veikko Kukkola työskenteli tehtaalla ulkotyöosaston maalarina 1937-1954.

Muistitiedon mukaan mökkiin on liitetty Kukkolan aikaan myös tarina: "Ja niillä oli oma navetta, jota vuokrasivat. Mökissä asui vanhapoika, ei ilkeä eikä pelottava, mutta lapset kunnioittivat. Sillä oli oikein vanhanaikanen huusholli muihin verrattuna. Söi puukupista ja lusikan laittoi seinän rakoon, kun oli syönyt. Hänellä oli myös hyvät omenat, joten pojat kävivät omenavarkaissa syksyisin."

Viimeisimpiin asukkaisiin lukeutuu myös Rinteen perhe, joka asui mökin tehtaan puoleisessa päädyssä. Toisessa päässä mökkiä asui Lempi Mustonen tyttärensä kanssa. Lempi työskenteli tehtaalla viimeistelyosaston lajittelijana pahviarkkeja punniten.

Verlan mökkien kämppien varaustenhallinnasta ja huollosta vastaa Repovalkea Oy. Mökit ja kämpät omistaa ja ylläpitää UPM-Kymmene Oyj. Kohteet ovat osa maailmanperintöä.

Mökin tyyppi, piha ja ranta

Pukkila on 1895 rakennettu puurakenteinen 75 m2 mökki, joka on täysin kunnostettu. Mökissä on tupakeittiö ja kaksi huonetta. Mökillä on laaja nurmikkoinen piha ja oma ranta. Mökki soveltuu 4-6 hlölle.

Sijainti

Mökki sijaitsee noin kilometrin päässä tehdasmuseolta Vähä-Kamposen rannassa Verlankosken alajuoksulla. Mökin pihaan pääsee autolla.

Sijainti Google-kartalla sekä kuva tieltä (Google Street View).

Varustelu

  • varustelu 6 hlölle

  • 6 vuodepaikkaa (Parisänky, kaksi erillistä vuodetta ja levitettävä sänky)

  • sähkövalaistus

  • jääkaappi

  • mikroaaltouuni

  • keittolevyt

  • kahvinkeitin

  • aterimet ja astiastot 6 hlölle

  • juokseva vesi

  • pölynimuri

  • Sisä-WC

HUOM! Liinavaatteet ja pyyhkeet eivät sisälly varusteluun/palveluun. Muista siis tuoda omat mukanasi.

Mökin varaaminen ja käyttö

Mökki on varattavissa vain online-järjestelmästä ja prosessi alkaa kuvan alta Varaa Mökki -nappia klikkaamalla. Mikäli haluat varata useita kohteita, lisää useampi kohde ostoskoriin ja siirry maksamaan vasta sitten, kun kaikki haluamasi kohteet ovat korissa. 

Mökki on vuokralaisen käytössä tulopäivän klo 15:sta lähtöpäivän klo 12:een. Vuokralainen saa mennä mökille vasta sitten, kun varausaika alkaa.

Sauna 2 ja saunavuorot

Pukkilalla ja Raili-Kaarinoilla (4 kpl) on yhteinen sauna. Pukkila sijaitsee lähimpänä saunarakennusta. Majoittumiseen sisältyy 1 (yksi) saunavuoro per päivä. Vuorot varataan online-järjestelmästä etukäteen. Tarkemmat tiedot saunan varaamisesta löytyvät tilauksen jälkeen sähköpostiin kilahtavasta varausvahvistuksesta.

Vinkki: Arkolla on oma puulämmitteinen rantasauna.

Avaimet

Tarkemmat tiedot avaimen noudosta toimitetaan varausvahvistuksessa. Avaimet sijaitsevat avainlaatikossa suoraan kohteessa. Vuokraajalle toimitetaan varatun kohteen avainlaatikkoon kulloinkin voimassa oleva PIN-koodi tekstiviestinä varauksen yhteydessä ilmoitettuun puhelinnumeroon enintään kaksi tuntia ennen vuokra-ajan alkua.

Vuokralainen on vastuussa avaimesta koko varauksensa ajan. Avain tulee palauttaa  heti varauksen päättyessä samaan avainlaatikkoon, josta se otettiin. Palauttamatta jääneestä avaimesta peritään ehtojen mukainen korvaus.

Siisteys, loppusiivous ja roskat

Vuokralainen itse on vastuussa vuokrakohteen, sen pihapiirin sekä siihen liitettyjen palvelujen siisteydestä. Mökki tulee olla siivottu huolellisesti käytön jälkeen siten, että seuraavalla tulijalla on mielyttävää saapua Verlaan vieraaksi. Jäteet voi viedä suljetussa muovipussissa Seuratalon jäteastiaan.

Loppusiivouksen voi ostaa myös palveluna mökin varauksen yhteydessä. Siivoamatta jätetystä kohteesta peritään kulloinkin voimassa oleva hälytyssiivousmaksu (kt. ehdot). 

Lemmikkieläimet

Siistit koirat ovat sallittuja Pukkilassa. Omistajan on huolehdittava siitä, että vuoteet on suojattu asianmukaisesti, mikäli koira on mukavuudenhaluinen ja tykkää nukkua sängyssä. Lähtiessä siivoukseen ja mattojen puisteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta karvat saadaan mahdollisimman hyvin pois.

Mikäli koira käy tarpeillaan pihapiirissä, on ne korjattava ehdottomasti pois.

Ilmoita varausta tehdessäsi lisätietoihin koiran rotu ja koko. Muista myös tarkistaa ehtojen kohta lemmikkieläimistä ennen varausta.

Ehdot

Mökin varaaja on täysimääräisesti vastuussa koko mökistä sekä myös kavereistaan. Tutustu ehtoihin ennen varaustasi.