HIILIJALANJÄLKI: 26.73KG CO2 ekv / henkilö / pv*
Hämeenlinnassa pääsette tutustumaan itse Hämeen linnaan sekä vankilamuseoon. Täällä vierähtää tovi historian äärellä, jonka jälkeen suuntaatte kohti ensimmäistä majoitustanne.
Hotellinne Hämeenlinnassa sijaitsee Vanajaveden äärellä upean luonnon keskellä. Täällä pääsette lomatunnelmaan ja voitte aloittaa matkan rentoutumalla. Saapuminen ja lähtö hotellilta saapuu ekologisesti pyörällä läpi idyllisten maalaisteiden. Matkalla voi polkea kevyesti nauttien raikkaasta ilmasta, sillä kiirettä ei täällä ole mihinkään.
Tampere oli ennen suomalaisen tekstiiliteollisuuden keskus. Näsijärven ja Pyhäjärven välissä sijaitseva Tampere on nykyään Suomen kolmanneksi suurin kaupunki ja sen pinta-alasta 1/4 onkin vettä. Järviin ja Tampereeseen onkin hyvä tutustua ylhäältä käsin. Paikallinen opas vie teidät ihastelemaan maisemia kolmesta eri tornista, joihin kuuluu kuuluisa Pyynikin torni, Näsineula sekä hotelli Torni, jossa syötte myös lounasta. Tampereella on myös mahdollista tutustua vesistöihin kanootilla.
Jyväskylä on Alvar Aalto -museon kotikaupunki. Tutustuminen kaupunkiin onnistuu parhaiten pyöräillä. Pyöräretkellä voitte käydä omatoimisesti katsomassa Alvar Aallon arkkitehtuuria ympäri kaupunkia. Museossa kannattaa käydä ensin, jotta tietää tarkemmin, mitä etsiä rakennuksista. Yön vietätte ekologisessa hotellissa. Seuraavana aamuna pääsette hieman suppailemaan ennen junamatkaa Mikkeliin.
Mikkeli sijaitsee järvi-Suomen sydämessä. Saavutte Mikkeliin illalla, ja suuntaattekin heti kohti majoitustanne. Majatalonne on vanhalla kasarmialueella, viiden minuutin pyörämatkan päässä keskustasta. Illallisen voitte nauttia vaikka torin laidassa tai satamassa. Aamulla tapaatte oppaanne, ja suuntaatte kohti Kenkäveroa, vanhaa pappilaa, jossa syötte lounaan, ennen pidempää opastettua pyöräilyä Ristiinaan.
Opastettu pyöräily Ristiinaan kulkee pieniä maanteitä pitkin, joiden varsilla voitte pysähtyä nauttimaan kauniista maisemista milloin vain. Saavutte iltapäivällä ekologiselle maatilalle, joka on myös yöpaikkanne. Voitte levähtää täällä hieman, ennen Ristiinan kylälle pyöräilyä. Illallisen jälkeen pyöräilette takaisin majatalollenne, jossa teitä odottaa lämmin sauna. Jos majoitutte täällä sunnuntaina, voitte illalla pyörähtää vielä lavatansseissa. Yöllisellä pyöräilyllä takaisin voitte vaikka käydä kuutamouinnilla. Uni maittaa pitkän päivän jälkeen varmasti.
Seuraavana päivänä opastettu pyöräily järvi-Suomen kauniissa maisemissa jatkuu. Suuntaatte Mäntyharjulle, jossa teitä odottaa kotoisa majatalo upeilla näkymillä. Majatalo sijaitsee muutaman minuutin pyöräilyn päässä Mäntyharjun kylältä, jossa voitte käydä syömässä omavalintaisen lounaan. Nyt on aika rentoutua pyöräilyn jälkeen. Illalinen on majatalolla, joten voitte rauhassa makoilla riippumatossa koko iltapäivän. Seuraavana päivänä käytte vierailulla Taidekeskus Salmelassa, jonka jälkeen voitte viettää loppupäivän oman maun mukaan.
Viimeisenä aamuna pyöräilette vielä juna-asemalle, jossa voitte ottaa kupin kahvia ennen paluumatkaa Helsinkiin.
Päivä 1, Maaseutu ja historiaa
- 11:30 Oppaan tapaaminen Helsingin päärautatieasemalla
- Pyörien haku vuokraamosta
- Juna Helsingistä Hämeenlinnaan
- Opastettu pyöräily Hämeen keskiaikaiseen linnaan, 15min
- Käynti Hämeen linnassa ja vankilamuseossa, 1-2h
- Lounas
- Opastettu pyöräily läpi maaseutumaisemien kohti seuraavaa majoitusta Vanajaveden rannalla
- Sisäänkirjautuminen
- Sauna
- Illallinen
- Kesäillasta nauttimista
- Yö hotellihuoneissa
Päivä 2, Rantalentistä ja pyöräilyä
- 8:00-9:00 Aamiainen
- Uloskirjautuminen
- 10:00 Rantalentistä (tai joku muu yhtteinen peli)
- 13:00 Keittolounas kodassa
- 14:00 Pyöräily Lepaan viini-ja puutarhalle, jossa voi maistella ja ostaa puutarhatuotteita 30min
- 16.00 Pyöräily Parolan juna-asemalle 30min
- 16:42 Juna Tampereelle, ~1h
- 17:29 Saapuminen Tampereelle
- Pyöräily hotellille/hostellille, 8min (500m)
- Sisäänkirjautuminen
- Illallinen, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Yö hotellissa
Päivä 3, Tampere torneista
- Aamiainen
- 10:00 Opastettu, Tornien Tampere -kierros, 5h, sisältää lounaan
- Ilta, kuten haluatte
- Illallinen, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Yö hotellissa
Päivä 4, Jyväskylä
- 8:00 Aamiainen
- Uloskirjautuminen
- 8:45 Omatoiminen pyöräily Tampereen juna-asemalle
- 9:07 Juna Tampereelta Jyväskylään, 1,5h
- 10:36 Saapuminen Jyväskylään (kaupungin pyöräilykartta saatavilla)
- Omatoiminen pyöräily hotelliin
- Matkatavaroiden jättö hotellin varastoon
- Lounas, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Omatoiminen Alvar Aalto -museo ja arkkitehtuurikierros pyöräillen
- Sisäänkirjautuminen hotelliin
- Illallinen, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Yö ekologisessa hotellissa
Päivä 5, Saapuminen Saimaalle ja Mikkeliin
- Aamiainen
- Uloskirjautuminen
- Matkatavaroiden jättäminen säilöön hotellille
- Pyöräillen Suppailun aloituspaikalle TAI pyöräily Säynätalon kaupungintalolle (15,5km)
- 12:00 Suppailua (Stand Up Paddling), 1h TAI opastettu tutustuminen Säynätsalon kaupungintaloon
- Lounas, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Matkatavaroiden haku hotellilta
- Pyöräily Jyväskylän juna-asemalle
- 16:40 Juna Mikkeliin, 2h10min
- 18:50 Saapuminen Mikkeliin
- Pyöräily majoitukseenne, 10min
- Sisäänkirjautuminen
- Illallinen, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Iltakävely majatalonne ympäristössä vanhalla kasarmialueella
- Yö majatalossa
Päivä 6, Opastettu pyöräily Järvi-Suomessa
- Aamiainen
- Opastettu pyöräily Kenkäveron vanhaan pappilaan, ~15min
- Omatoiminen vierailu Kenkäverossa
- Lounas Kenkäveron ravintolassa
- Opastettu pyöräily Ristiinaan, 2h (30km)
- Saapuminen ja sisäänkirjautuminen majataloon
- Aikaa levätä ja vaihtaa vaatteita ennen kylälle lähtöä
- Illallinen, kuten haluatte Ristiinan kylällä (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Pyöräily takaisin majatalolle
- Sauna
- (Jos perjantai tai lauantai, mahdollisuus käydä lavatansseissa)
- (Kesäyönpyöräily takaisin majatalolle)
- Yö ekologisessa majatalossa
Päivä 7, Opastettu pyöräily Mäntyharjulle
- Aamiainen
- Uloskirjautuminen
- Opastettu pyöräily Mäntyharjulle, 2h (28km)
- Saapuminen Mäntyharjulle
- Sisäänkirjautuminen majataloon
- Pyöräily Mäntyharjun keskustaan, 5-10min
- Lounas, kuten haluatte (suosituksia vastuullisista ravintoloista ja kahviloista)
- Omatoimista pyöräilyä Mäntyharjun kylällä, ehkä pulahdus uimarannalla
- Illallinen majatalossa
- Yö majatalossa
Päivä 8, Kävely luonnossa Mäntyharjulla
- Aamiainen
- Opastettu luontoretki tai melontaretki 3h (sis.piknik-lounaan)
- Sauna ja uinti, illallinen ja olutmaistiaiset
- Yö majatalossa
Päivä 9, Lähtö Helsinkiin
- Aamiainen
- Pyöräily Mäntyharjun juna-asemalle
- Kahvittelu Makasiinin kahvilassa
- 10:27 Juna Helsinkiin, 2h15min
- 12:40 Saapuminen Helsingin päärautatieasemalle
- Lähtö seuraavaan kohteeseen tai kohti kotia